VAROITUS!

Tässä blogissa esitetyt ajatukset ovat omiani. Tarkoitukseni ei ole kiihottaa ketään. Jos joku kuitenkin kiihottuu jostain kirjoituksesta tai sen osasta, kehoitan häntä hakeutumaan välittömästi hoitoon.

En suosittele lukemaan blogiani, jos:

- et pysty käsittelemään tosiasioita

- hallitsematon humanitäärinen maahanmuutto on mielestäsi hyvä asia.

- positiivinen erityiskohtelu ei ole mielestäsi syrjintää

- tai punavihreä propaganda on mädättänyt aivosi niin pahasti, että uskot Helsingin Sanomien olevan puolueeton media

tiistai 5. helmikuuta 2013

Natseja ja vihreitä ajatuksia

Alkuvuoden suurin uutinen (ainakin median mielestä) on ollut tietysti äärivasemmiston ja -oikeiston kähinä Jyväskyläläisessä kirjastossa. En voi ottaa kantaa siihen mitä on oikeasti tapahtunut, koska poliisin suorittama esitutkinta on vielä kesken. Mediahan suoritti oman esitutkintansa jo samana iltana ja taatusti puolueettomiin anarkistilähteisiin vedoten osasivat nimetä äärioikeistolaiset syylliseksi törkeään poliittiseen väkivaltaan. Tietysti siinä vaiheessa homma lakaistiin mediassa maton alle, kun selvisi, että äärivasemmistolaiset tilaisuuden järjestäjät olivat hommanneet paikalle luvattomia "järjestyksenvalvojia", jotka olivat myös varustautuneet samanlaisella arsenaalilla, kuin toinen osapuoli.

Jo nyt on selvää, että ainakin pahoinpitelyyn ovat osallistuneet molemmat osapuolet. Lisäksi kiljunatseja on syytä epäillä poliittisen toiminnan estämisestä ja anarkomarkoja ainakin luvattomasta järjestyksenvalvonnasta, virkavallan anastamiseen ja liikkumisen vapauden estämisessä. Toisinsanoen molempien puolien vatipäät ovat osoittaneet mitä he todella ovat - vatipäitä joiden sanomaa ei kannata ottaa kovinkaan vakavasti. Jostain syystä nämä toiset idiootit ovat kuitenkin median suojeluksessa ja heidän valheensa julkaistaan esim. verovaroin rahoitetun YLE:n toimesta ilman kritiikin häivääkään.

Dan Koivulaaksosta on tehty mediassa sankari. Ritari kiiltävässä haarniskassaan, joka pelastaa suomineidon kauheiden rasistien käsistä. Oikeastihan Dan-poika on valehteleva, väkivaltaa ihannoiva agitaattori ja fasisti. Oikeastaan missään mitä tämä säälittävä naskali sanoo ei ole mitään järkeä. Dan suoltaa niin paljon paskaa, että en viitsi niistä tähän kirjoittaa. Jokainen voi halutessaa, tutustua tämän otuksen ajatuksiin vaikka tästä. Ainut hyvä puoli tässä pikku pullamössöpullukassa on se, että hänen rinnallaan Paavo Arhinmäkikään ei vaikuta niin vastenmieliseltä tyypiltä.

Sitten hieman vihreitä ajatuksia.

Jokainen ameebaa fiksumpi on jo varmasti huomannut, että Vihreät ovat kovin suosittuja "toimittajien" keskuudessa. Ei ole siis kovinkaan yllättävää, että Brysselin suomalaistoimijien mielestä Satu Hassi on paras meppimme. Selvitykseen oli haastateltu Suomalaisia lobbaajia, virkamiehiä ja yllätys yllätys toimittajia. Hassi, tuo entinen taistolainen, on tosiaan joo ajanut Suomen etua Brysselissä. Hassin agendana on ollut suomalaisen teollisuuden alasajo ja siinä hän on kyllä onnistunutkin varsin vakuuttavasti. Hassin "saavutusten" kirkkain helmi on ehkäpä tämä kuuluisa rikkidirektiivi, joka käytännössä kurjistaa vain ja pelkästään Suomen teollista tuotantoa. Mitään ympäristöä parantavia vaikutuksia direktiivillä ei käytännössä ole, päinvastoin. Suomessa on maailman puhtaimmat tehtaat, mutta Hassin kaltaisten idioottien takia ne laittavat lapun luukulle tai siirtävät tuotantonsa jonnekin kehitysmaahan, missä ympäristönsuojelu tarkoittaa sitä, että jätevedet ohjataan naapurin pellolle, eikä omalle.

Sitten toisen raskaansarjan Vihreän ajatuksia. Tarja Gronberg (entinen työministeri, joka teki kaikkensa, jotta työttömyys kasvaisi) vaatii, että Suomi tarjoaa takuu työ- ja koulutuspaikkoja myös Etelä-Euroopan työttömille. Ihan kaikkia työttömiä Gronberg ei kuitenkaan halua Suomeen tuoda, vain tuollaiset 50000. Koko ajatus tuntuu niin uskomattomalta, että tulee väkisinkin mieleen, että joku pointti Gronbergilläkin pitää olla ja onhan hänellä. Hän on havainnut, että etelässä on tällä hetkellä aika kurjaa ja sieltä pitää tuoda kurjuutta tännekin, jotta paska ei lennä tuulettimeen. Gronbergille ei tule mieleen, että juuri hänen kaltaiset idiootit ovat olleet luomassa tuota kurjuutta. Kun Suomen/EU:n pitää yksin pelastaa koko maailma, niin se on säätänyt poskettomia energiaveroja, ympäristölakeja, päästökauppa, jne., jne., jolloin tehtaat ovat siirtyneet muualle ja tilalle on tullut massatyöttömyys.

Se että etelän työttömiä tuotaisiin Suomeen ei ratkaise mitään. Mitä hyötyä siitä on, että 50000 Suomalaista jää vaille töitä? Tietysti suomalaiset eivät ryntää ensimmäisenä polttamaan autoja ja kivittämään poliiseja, kuten vähän tulisemmat etelän ystävämme, mutta kyllä se kuppi menee jossain vaiheessa nurin härmän häjylläkin. Pitää muistaa, että Vihreät kannattavat kovasti myös EU:n yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa, jossa  Eurooppaan tulevat laittomat siirtolaiset sijoitetaan asukastiheyksien mukaan. Jokainen varmasti käsittää, että Suomen osuus tulisi tällaisessa tapauksessa olemaan suhteessa leijonanosa huippuosaajista.

En pysty käsittämään miksi Vihreät vihaavat meitä suomalaisia niin paljon. Miksi pitää väkisin yrittää tuhota hyvä toimiva yhteiskunta (ei täydellinen, mutta eipä taida olla montaa parempaakaan). Miksi tästäkin maasta pitää väkisin tehdä uusi Balkan? Onko Vihreiden todellinen agenda luonnon suojelemiseksi ihmisten tuhoaminen, niinkuin heidän suuri ajattelijansa Linkola on esittänyt? Historia osoittaa, että aina erilaiset kulttuurit ajautuvat väkisin konfliktiin keskenään. Lasteni tulevaisuuden takia tekeekin pahaa, että Suomessa on niinkin paljon ihmisiä, jotka äänestävät Vihreitä.