VAROITUS!

Tässä blogissa esitetyt ajatukset ovat omiani. Tarkoitukseni ei ole kiihottaa ketään. Jos joku kuitenkin kiihottuu jostain kirjoituksesta tai sen osasta, kehoitan häntä hakeutumaan välittömästi hoitoon.

En suosittele lukemaan blogiani, jos:

- et pysty käsittelemään tosiasioita

- hallitsematon humanitäärinen maahanmuutto on mielestäsi hyvä asia.

- positiivinen erityiskohtelu ei ole mielestäsi syrjintää

- tai punavihreä propaganda on mädättänyt aivosi niin pahasti, että uskot Helsingin Sanomien olevan puolueeton media

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Suomikin ollut mukana rahoittamassa terrorismia

Suomikin sitten sai omat terroristinsa, kun poliisi pidätti kaksi ulkomaalaistaustaista henkilöä terrorismin tukemisesta epäiltyinä. Pidätetyt ovat ilmeisesti Suomen kansalaisuuden saaneita somaleita. Ei ole mitenkään yllättävää, että myös Suomessa kerätään rahaa ja värvätään terroristeja juuri Somaleiden keskuudesta. Tätähän on tapahtunut paljon muissakin Pohjoismaissa ja useita "Tanskalaisia" ja "Ruotsalaisia" uskonsotureita on taistellut Somaliassa al-Shabaab-terroristijärjestön riveissä. Tiedossa on myös ollut, että Pohjoismaista rahoitetaan kyseistä järjestöä. Jostain syystä Suomessa ei ole tullut tapauksia ilmi ennen tätä. Ilmeisesti myös poliitikot ovat olleet hyvin tietoisia siitä, että Suomessakin toimii ulkomaalaisia terroristeja, sillä Erkki Tuomiojakin myönsi, että olisi ollut yllättävää, jos terroristeja ei Suomessa olisi. Tietysti Tuomioja kiirehti sanomaan, että Norjan tapahtumat osoittavat, että terrorismi voi olla myös kotikutoista. Siis heti Erkki taas ratsasti Norjan tapahtumilla. Jotenkin Erkiltä taas unohtuu, että vasemmisto tekee heti separatistien jälkeen eniten terrori-iskuja Euroopassa.

Tuomioja on paasannut rasismista, vihapuheista ja yksittäisestä Norjalaisesta hullusta kyllästymiseen asti poliittisten irtopisteiden toivossa. Vasemmisto vaatii aselakien kiristämistä ja ennakkosensuuria internettiin. Näillä toimilla kuulemma estetään terrorismin syntymistä. Kuitenkin Tuomioja myöntää, että terrorismia syntyy juuri vihervasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan ansiosta. On äärettömän pelottavaa, että Tuomiojan kaltainen "pasifisti" on sitä mieltä, että muslimiterrorismi on väistämätöntä matkalla monikulttuurisuusutopiaan.

Norjan tapahtumien jälkeen media hakia olemattomia yhteyksia Breivikin ja tiettyjen persupoliitikkojen väliltä. Heitä vaadittin irtisanoutumaan Breivikin arvoista ja ottamaan vastuu hänen teoistaan, vaikka mitään oikeaa yhteyttä ei koskaan löytynytkään. Eikö nyt olisi aika kysyä esim. Astrid Thorsilta (joka viime hallituksen aikana teki kaikkensa, jotta Suomeen olisi saatu haalittua mahdollisimman paljon maahanmuuttajia nimenomaan esim. Somaliasta) onko hän osaltaan vastuussa näiden somaliterroristien teoista? Kysyykö kukaan Halosen mielipidettä tapahtumista ja tulisiko terroristien saama Suomen kansalaisuus peruuttaa? Ottaako Suomalaiset rasisteiksi haukkunut Haavisto mitään kantaa siihen, että ääri-islamilaiset terroristit pilaavat Suomen maineen? Jne. Eihän tallaisia kysymyksiä mediassa kukaan tule esittämään. Luultavasti mediassa tullaan jankuttamaan yksittäistapauksesta ja pohditaan sitä, että synnyttääkö Suomalaisten rasismi terrorismia ja kaikkea muuta yhtä vammaista. Lopuksi tullaan siihen tulokseen, että kotouttamiseen tarvitaan lisää rahaa, Suomalaiset ovat rasisteja, Halla-Aho on Hitler ja persuja äänestäneet tyhmiä juntteja. Poissaolollaan tulee sen sijaan loistamaan se fakta, että kaikki mamut eivät todellakaan hakua sopeutua Länsimaiseen yhteiskuntaan. He ovat kyllä valmiita vastaanottamaan uuden isäntämaan tarjoamat avustukset, mutta heille ihanneyhteiskunta on sellainen missä urheilustadioneita käytetään joukkoteloituspaikkoina, naisen sukupuolielimet silvotaan, musiikki ja tanssiminen ovat kiellettyjä ja vääräuskoisten ainoa oikea paikka on köyden jatkona. Haavistollekin tiedoksi, että siinä yhteiskunnassa homot ihan oikeasti tapetaan. Taitaa se ahdasmielinen Suomikin tuntua Pekan kavereista ihan vähäsen kivemmalta.

Nämä Suomen yhteiskuntaan ilmeisen tyytymättömät (kannattavat ääri-islamilaista järjestelmää) somaliveijarit ovat kuitenkin siis saaneet Suomen kansalaisuuden. Onkin mielenkiintoista nähdä, että peruutetaanko tämä kansalaisuus? Onko se ylipäätään mahdollista vai onko kerran kansalaisuuden saanut ulkomaalainen terroristi ikuisesti Suomalaisten riippakivenä? Jotenkin tuntuu siltä, että Suomen kansalaisuuden saa muutenkin turhan helposti. Mielestäni kaikkien kansalaisuutta hakevien tulisi suorittaa psykologinen testi, jotta saataisiin selville on hakija valmis sitoutumaan yhteiskunnan sääntöihin ja arvoihin ja arvostaako hän Suomalaista kulttuuria ja perinteitä. Lisäksi kansalaisuuden tulisi olla aina ehdollinen ja vakaviin rikoksiin syyllistyttäessä se peruutettaisiin automaattisesti.

Lopuksi täytyy onnitella Stubbia. Hänhän oli kovin pettynyt, kun Suomi ei ollut Horneteillaan mukana luomassa Libyaan Sharialakia noudattavaa islamilaista valtiota, eikä hän näin ollen päässyt isojen poikien leikkeihin mukaan. Nyt Suomella on ihan oikeita muslimiteroja. Kyllä niillä nyt voi jo vähän pullistella seuraavassa EU-kokouksessa. Ollaan niin kansainvälisiä että.

1 kommentti:

  1. Terrorismin tukemiseksi voi laskea senkin paljonko EU ja muut ovat antaneet paljon rahaa ns. palestiinalaisalueille. Siellä on mukamas köyhää ja kurjaa mutta ilmeisesti se on saanut henkeä kohti enemmän kehitysapua kuin mikään muu. Mihin he käyttävät saamansa rahat ja avustukset?

    Toisin kuin akateemisvasemmistolaiset väittävät, terrorismi ei johdu köyhyydestä ja syynä on se että terrorismi ei ole halpaa hupia. Köyhällä menee kaikki aika ja rahat hengissä pysymiseen.

    VastaaPoista