VAROITUS!

Tässä blogissa esitetyt ajatukset ovat omiani. Tarkoitukseni ei ole kiihottaa ketään. Jos joku kuitenkin kiihottuu jostain kirjoituksesta tai sen osasta, kehoitan häntä hakeutumaan välittömästi hoitoon.

En suosittele lukemaan blogiani, jos:

- et pysty käsittelemään tosiasioita

- hallitsematon humanitäärinen maahanmuutto on mielestäsi hyvä asia.

- positiivinen erityiskohtelu ei ole mielestäsi syrjintää

- tai punavihreä propaganda on mädättänyt aivosi niin pahasti, että uskot Helsingin Sanomien olevan puolueeton media

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Miksi Lipponen on ehdolla presidentiksi?

Paavo Lipposen ryhtyminen presidenttiehdokkaaksi tuli ainakin minulle yllätyksenä. Aikaisemmin Lipponenhan oli todennut, että ei häntä kiinnosta seremoniamestarin hommat kun on toiminut maan todellisena johtajana kahden vaalikauden ajan. Pääministerikauden jälkeenhän Paavolla oli kova hinku EU:n presidentiksi, mutta Eurooppalaisten helpotuksesti häntä ei siihen tehtävään valittu, vaikka oli tehnyt kaikkensa, että häntä pidettäisiin joviaalina nimenomaan EU:lle, eikä Suomelle tai Suomalaisille. Nyt kummastuttaakin, että mikä sai Paavon mielen muuttumaan?

Suuresta Jytkystä lähtien vihervasemmiston hallitsema media ja poliittinen eliitti on ollut kauhuissaan. Voiko kansa todellakin äänestää oman tahtonsa mukaan, vaikka media ja vanhat puolueet ovat koittaneet jo vuosia sanoa mitä kansan kuuluu ajatella ja miten äänestää. Tämä paniikki on ilmentynyt median kuvottavana ajojahtina persupoliitikoita vastaan (myönnettäköön, että valitettavia ylilyöntejä on tapahtunut uusien Perussuomalaisten kansanedustajien taholta). Varsinkin vasemmisto on ollut kusessa vaalilupaustensa kanssa. Heille Oslon terrori-isku tulikin kuin taivaanlahjana ja Tuomioja, Jungner, Arhinmäki, jne. ratsastivatkin Norjalaisten ruumiilla ja pyrkivät median avulla demonisoimaan kaikki Perussuomalaiset ja heidän harjoittamansa politiikan. Media on keskittynyt vähäpätöisiin facebook- ja nettikirjoituksiin, kun samaan aikaan Suomen hallitus on työntänyt kätensä yhä syvemmälle paskakasaan nimeltä EVR ja Kreikan tukipaketti. Urpilainen on hirttänyt itsensä vakuusvetkutuksiin ja Suomen perustuslakia koitetaan kaikessa hiljaisuudessa muuttaa niin, että Suomi liitetään pysyvästi osaksi Eurostoliittoa. Tämä kaikki lisää persujen kannatusta entisestään.

Vasemmisto on siis kusessa, koska he ovat pettäneet kaikki vaalilupauksensa, vain päästäkseen vallankahvaan. Hallitseva eliitti tarvitsi vahvan persoonan presidenttiehdokkaaksi, joka pystyisi työntämään kapuloita Perussuomalaisten rattaisiin. Niinistö on niin viisas, että hän ei alennu heittämään lokaa poliittisten vastustajien niskaan julkisuudessa. Ei tarvitse olla selvännäkijä sanoessaan Niinistön olevan erittäin todennäköisesti Suomen seuraava presidentti (kuusi vuotta liian myöhään). Kuitenkin vaaliväittelyissä Soini pääsee moukaroimaan hallituspuolueiden ehdokkaita Suomen EU-sekoiluista, maamiinakiellosta, takuuhimmeleistä sun muista asiankohtaisista asioista. Niinistö ei voi ruveta puolustelemaan hallituksen tekosia tekemättä itsestään pelleä. Tähän tilanteeseen avuksi tarvittiin Paavo Lipposta. Lipponen on sellainen persoona, joka uskaltaa ja kehtaa puhua muista paskaa, mustamaalata ihmisiä ja ajatuksia, kusta demokratian päälle ja esiintyä silti sen suurimpana ystävänä. Lipponenhan aloitti persuja äänestäneiden mollaamisen heti vaalien jälkeen ja ehdokkaaksi tulon jälkeen Paavon suu on suoltanut paskaa lähes päivittäin.

Ei Lipposta kiinnosta Suomen presidentin hommat. Jos hän oikeasti haluaisi tulla valituksi Suomen Tasavallan presidentiksi olisi hän aloittanut Perussuomalaisten kannattajien äänten kalastelun. Sitä Lipponen ei ole tehnyt. Sen sijaan hän on ilmoittanut julkisesti Suomalaisten olevan juntteja ja koittaa leimata persuja äänestäneet äärioikeistolaisiksi rasistinatseiksi. Totuus on, että demareita siirtyy joukoittain persujen riveihin ja tätä kehitystä Lipponen koittaa jarruttaa. Olen valmis lyömään huomattavan summan rahaa vetoa sen puolesta, että tulevissa vaalitenteissä Lipponen keskittyy Soinin ja persujen mollaamiseen, sensijaan, että hän haastaisi Niinistön, joka on oikeiston ehdokas. Lipposen oli pakko suostua ehdokkaaksi, koska pienempien puolueiden ehdokkaiden sanomisilla ei ole juuri painoarvoa.

Pidin Lipposta aikoinaan tolkkumiehenä, vaikka hän olikin Suomen kaikkien aikojen oikeistolaisin pääministeri. En tiedä nousiko Paavolla sitten kusi päähän, vai mitä tapahtui, mutta eduskunnan puhemiehenä ollessaan hän ryhtyi käyttäytymään kuin ylimielinen siirtomaaisäntä ja se käytös jatkuu vieläkin. Lipposesta lupaan kirjoittaa vielä myöhemmin lisää. Tällä hetkellä hän on kiilannut ulkoradalta kärkeen kilpailussa vuoden 2011 antisuomalaiseksi. Paavo Lipponen, syyskuun kuvottavin hahmo.

4 kommenttia:

  1. Ovela näkökanta, tykkään! Oma veikkaukseni kuitenkin on, että Lipponen ihan aikuisten oikeasti kuvittelee olevansa kansakunnan korvaamaton isä, jonka tehtävänä on kaitsea eksyneet karitsat takaisin lampolaan. Näen sieluni silmin, kuinka hän marmattaa Päiville, että saatanan tunarit sössivät asiat hänen jälkeensä, joten kai tässä vanhan miehen pitää ansaituilta ja tarvituilta eläkepäiviltä hoitaa kansalaisvelvollisuutensa vielä tämän kerran. Onhan sentään rakas poikamme vielä elävä tässä maassa pitkän uran. Toivottavasti jossain ministeriössä eikä ilman valtaa joutuisi nöyristelemään pomojensa edessä.

    VastaaPoista
  2. Mielestäni se toinen Paavo, joka on myös ehdokkaana, on se joka elää aivan täysin omassa maailmassaan, jossa hänellä on mahdollisuuksia presidentiksi. Väyrysen kohdalla kyseessä saattaa olla puhdas narsismi ja hän saa nautintoa kaikesta julkisuudesta. Saattaa tietysti tilanne olla sama Lipposenkin kohdalla. Voi toki olla myös niin kuin mainitsit, että Lipponen on flipannut niin pahasti, että hän kuvittelee ihmisten oikeasti jakavan hänen arvomaailmansa. Jokatapauksessa mielenkiintoiset vaalit tulossa, vaikka voittaja onkin jo selvillä. Vaaliväittelyt ovat parasta tosi-TV:tä.

    Olisi kyllä jännä nähdä Haavisto presidenttinä. Olisi taas presidenttinä henkilö, jota jotkut muslimidiplomaatit eivät suostu kättelemään Suomen itsenäisyysjuhlissa. Siinä saisivat "suvaitsevat" taas kiemurrella, kun avoin homoseksuaali on rauhanuskonnon edustajien mielestä liian saastainen käteltäväksi.

    VastaaPoista
  3. Mieluummin äänestän Paavo Väyrystä kuin Paavo Lipposta. Muutaman vuoden aikana oma suhtautuminen Väyryseen on muuttunut myönteisemmäksi. 15 vuotta sitten en olisi uskonut että näin sanon. Tosin luulen että aikoinaan uskoin sokeasti kaiken "mediapelin" joka kohdistui Väyrystä vastaan. Ainakin Väyrynen on leppoisampi esiintymisessään kuin Lipponen. Pave on kiistatta pelimies, mutta eikös kaikki poliitikot ole. Ainakaan Pavesta ei jää epäselvää käsitystä siitä etteikö hän olisi pelimies. Ei kai nyt muutkaan poliitikot ole mitään umpirehellisiä kansanmiehiä...Ainakaan Pave ei luovuta helpolla joten häntä ei kannata aliarvioida. Pohjoissuomalais-taustaisena totean että Pave ainakin tietää jotain pohjoisen oloista.

    VastaaPoista
  4. Vieras olen samaa mieltä kanssasi. Ehdottomasti mieluummin Väyrynen, kuin Lipponen. Väyrynen ei ainakaan julkisesti aja mitään sellaisia asioita, jotka ovat vahingollisia Suomelle. Nykyään en myöskään pidä EU-skeptisyyttä ollenkaan huonona asiana. Muutenkin Väyrysen linja on kyllä parempi, kuin kepun puoluejohdon ajamat hulluudet.

    VastaaPoista