Paavo Arhinmäestä tuli sitten kulttuuriministeri. Itse pelkäsin, että hän olisi halunnut työministeriksi. Olisihan se ollut luonnollinen jatkumo Sinnemäen viitoittamalla tiellä. Työministeriksi nuoria pregaeetuja, jotka eivät ole koskaan tehneet töitä. Kun miettii mitä kaikkea Sinnemäki teki pahentaakseen työttömyyttä, niin ei voi kuin olla tyytyväinen, että hänen kautensa jäi lyhyeksi.
Kulttuuriministerin salkku on ainoa joka itseasiassa saattaa sopia Paavolle oikein hyvin. Jos ei kiinnitä liikaa huomiota siihen, että Paavon mielestä arvokasta kulttuuria on mm. se, että hänen hampunpolttelija ystävänsä töhrivät pääkaupunkiseudun joukkoliikennevälineitä, niin voi Paavo vanhana jalkapallohuligaanina oikeasti jopa ymmärtää urheilustakin jotain. Nyt olisi mahdollista se, että Suomessakin vihdoin urheilu saisi ansaitsemansa osuuden ministeriön rahoista. Esim. Norjassa urheilu saa huomattavasti enemmän valtionapua kuin kulttuuri ja Ruotsissakin yhtä paljon. Suomessa urheilulle on aina jaettu vain murto-osa siitä mitä kaiken maailman kissantappajat ja ulostetaide ovat saaneet.
En pidä Paavon mielipiteistä, mutta toivon todella, että hän on oikea urheilun ystävä ja jakaa ministeriönsä rahoja niin, että Suomenkin urheilutasoa saataisiin nostettua kansainvälisesti siedettävälle tasolle. Uusi stadionkaan ei olisi pahitteeksi. Annetaan Paavon nyt yrittää ja toivotaan parasta. Haluaisin, että Paavo muistettaisiin tulevaisuudessa urheiluministerinä, eikä valehtelevana omaneduntavoittelijana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti