VAROITUS!

Tässä blogissa esitetyt ajatukset ovat omiani. Tarkoitukseni ei ole kiihottaa ketään. Jos joku kuitenkin kiihottuu jostain kirjoituksesta tai sen osasta, kehoitan häntä hakeutumaan välittömästi hoitoon.

En suosittele lukemaan blogiani, jos:

- et pysty käsittelemään tosiasioita

- hallitsematon humanitäärinen maahanmuutto on mielestäsi hyvä asia.

- positiivinen erityiskohtelu ei ole mielestäsi syrjintää

- tai punavihreä propaganda on mädättänyt aivosi niin pahasti, että uskot Helsingin Sanomien olevan puolueeton media

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Ajankohtainen kakkonen

Kylläpäs eilen tuli taas malliesimerkki siitä kuinka hienosti YLE hoitaa rooliaan "puolueettomassa" mediassa. Aiheena oli jälleen kerran (vaalien jälkeen ei ole tainnut muita aiheita ollakaan) rasismi ja nimenomaan rasismin nousu ja Perussuomalaisten rooli asiassa. Kaikki "oikeasta" kulttuurista tulleiden maahanmuuttajien tekemät rikokset ovat yksittäistapauksia, mutta jo ohjelman insertissä mainitaan muutama esimerkki maahanmuuttajiin (mustiin) kohdistuvista rikoksista ja sanotaan sen olevan arkipäivää Suomessa.

YLE:n "toimittaja" oli kaivanut jostain Laura Oikari nimisen naisen joka oli omien sanojensa mukaan joutunut kohtaamaan rasismia kulkiessaan tummaihoisen siskontyttönsä kanssa. Jos tämä pitää paikkansa, ovat tapaukset tuomittavia, varsinkin kun kyseessä on lapsi. Se, että tapaukset olivat tapahtuneet perättäisinä päivinä bussissa ja junassa pani kuitenkin hälytyskellot soimaan. Olen työskennellyt junissa yli puoli vuosikymmentä, enkä ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa valkoihoinen olisi käyttäytynyt rasistisesti pigmentiltään tummempaa kohtaan. Tänä aikana olen kuullut kollegoiltanikin vain yhdestä tapauksesta ja siinäkin molemmat henkilöt olivat aikuisia humalaisia miehiä. Toisaalta huorittelua ja whiteboy huuteluja kuulee varsinkin Afrikansarvesta tulevien kultamunien suusta viikoittain. Tietenkään se ei ole niinpäin rasismia, koska meillehän on opetettu, että vähemmistöt eivät voi syrjiä. Jos siis Laura Oikari kohtasi siskontyttönsä kanssa rasismia julkisissa kulkuneuvoissa peräkkäisinä päivinä, niin hän on todella epäonninen. Tapaukset saattavat hyvinkin olla totta, enkä halua sanoa Oikarista valehtelijaksi. En tiedä Oikarisen puoluekantaa, mutta googlettamalla voi päätellä, että luultavasti äänestäessään hänen lipukkeeseensa piirtyy vasemmiston tai vihreiden ehdokkaan nimi. Hänen puoluekannalla ei sinällään ole väliä, mutta kummastuttaa vain, että aina vihervasemmistolle nämä rasistiset tapaukset tapahtuvat julkisissa kulkuneuvoissa, mutta silminnäkijöitä ei niille löydy.

"Toimittaja" jatkaa tykitystään ja löytää "asiantuntijakseen"  Sisäasiainministeriön etnisten suhteiden neuvottelukunnan (ETNO) pääsihteeri Peter Kariukin, joka keroo rasismin kasvaneen viimeisen kolmen vuoden ajan sienirihmaston lailla ja nyt siitä on kasvanut sieni. Ilmeisesti Kariukin ja "toimittajan" mielestä tämä sieni on Perussuomalaiset. Joku voisi vähän ihmetellä, että mikä ihmeen ETNO ja tarvitaanko sellaista tai sen virkamiehiä aikana, jolloin valtio joutuu ottamaan miljardeja velkaa ja ajamaan puolustusvoimat alas, jotta tämä ruletti pyörii. Kariuki on varmasti "toimittajan" mielestä puolueeton "asiantuntija", jonka kommentteja voi pitää totuutena. Sillä ei tietenkään ole mitään merkitystä, että ilman olemassa olevaa tai kuviteltua rasismia ei Kariukilla ja kumppaneilla olisi edes työpaikkaa. Kariuki vetääkin mukaan tietysti Suomen jääkiekon MM-kultajuhlat ja sen kuinka rasistiset ne olivat. Loistavaa. Taas päästään käyttämään MM-juhlia oman agendan ajamiseen. Ilmeisesti vihervasemmistolle ja maahanmuuttajille on äärettömän pelottavaa nähdä Suomalainen mies pukeutuneena Leijona-paitaan. Jännä juttu, että aina kun "suvaitsevat" keksivät yhden jutun, josta voi keksiä rasismia, niin tätä juttua sitten kulutetaan puhki, kunnes se muuttuu "todellisuudeksi".

Tämän jälkeen "toimittaja" on kaivanut esiin kaksi rikosta viime vuodelta, jossa on saattanut esiintyä rasismia. Tämä on tärkeää siksi, että rasismille saadaan kuolemanvaaralliset kasvot. Monet varmasti muistavat Leppävaarassa tapahtuneen 14-vuotiaan pojan kidutustapauksen. Itselleni tuli yllätyksenä, että uhri oli tummahipiäinen. Ilmeisesti media ei ollut tätä saanut aikaisemmin selville, koska Tarja Halonen ei ollut pyytänyt sitä YK:ssa anteeksi. En vain tiedä miten motiiviksi oli saatu kaivettua rasismi, kun pari piripäätä kiduttaa kostoksi riidoista 14-vuotiasta poikaa. Kaikki muut paitsi vihervasemmisto ovat sitä mieltä, että tämänkaltaisista rikoksista tulisi tuomita kuritushuonetta niin, että tuntuu, oli sitten kyseessä viharikos tai ei. "Toimittajalta" on tietysti unohtunut se, että vaikka uhri olisikin tummaihoinen, niin ei kyseessä ole viharikos. Tässäkin tapauksessa pohjalla oli vanhat riidat ja tekijänä pirinistihampuusit, jotka tuskin kannattavat Perussuomalaisia, jotka haluavat nimenomaan kiristää rangaistuskäytäntöä, toisin kuin vihervasemmisto. Sillä minkä värinen uhri on ei pitäisi olla rikoksen törkeyden kanssa mitään tekemistä. Kaikkien pitää olla lain edessä saman arvoisia, eikä teon motiivi muuta sitä. Se kun joku tappaa ihmisen vihoissaan on aina yhtä tuomittavaa. Perustui viha sitten rasismiin, kateuteen tai mustasukkaisuuteen ei muuta rikosta lievemmäksi tai ankarammaksi. Uhri pysyy aina kuolleena ja rangaistuksen tulee olla samanlainen. Ainut keino ehkäistä sekä "rasistista" rikollisuutta, että muunlaista, on lisäämällä valvontaa ja koventamalla rangaistuksia. Sekin on jännä juttu, että vain valkoiset voivat syyllistyä viharikoksiin. Suomen väkivaltarikostilastoja seuraamalla voi nähdä, että valkoisilla on kyllä suhteessa useammin se uhrin asema. Mutta vähemmistöthän eivät voi syrjiä, joten he eivät voi siis myöskään syyllistyä rasismiin. Toinen rikos oli Meksikolaisnaisen pahoinpitely teräaseella. Siinä ei näyttöä rasismista ollut, mutta "toimittaja" näki viitteitä sellaisesta, joten sen täytyi olla sellainen.

Tämän jälkeen kehiin astuu "tutkija" Anna Rastas, jonka mukaan rasistiset rikokset ovat räjähdysmäisessä kasvussa. Se minkä "toimittaja" ja "tutkija" unohtavat mainita on, että suurinosa näistä rasistisista "rikoksista" on nimittelyä. Siis miksi neekeriksi kustuminen on pahempaa kuin, vaikka rillipääksi tai läskiksi haukkuminen. Kaikkea tapahtuu Suomessa ja kaikissa tapauksissa nimittelyn kohteesta on varmasti tuntunut pahalta. Rastaan mielestä kuitenkin neekerinimittely aiheuttaa suunnattomia henkisiä kärsimyksiä. Siis miksi? Ovatko tummaihoiset sitten niin paljon herkempiä kuin valkoiset ja onko heidän henkinen hyvinvointi tärkeämpää kuin valkoihoisten? Jos neekeriksi haukkuminen on rikos, niin kyllä jauhonaamaksi tai huoraksi haukkuminen on sitä myös. Kaikissa tapauksissa kyseessä on kunnianloukkaus. Se, että ainoastaan kun kunnianloukkaus kohdistuu vähemmistöön, niin siitä tulee "tutkijoiden" mielestä törkeätä mitä pitää erikseen tilastoida ja kauhistella. Väitän hyvällä omallatunnolla, että myös tässä tapauksessa kantasuomalaiset ovat enemmän nimittelyn kohteena, kuin nimittelijöinä. Voin kokemuksesta sanoa, että tämän valtakunnan haukutuin "väestöryhmä" ovat portsarit. Jos kaikki portsarit olisivat mustia, niin Rastaan ja kumppanien mielestä he olisivat henkisesti niin raunioina, että heitä varten pitäisi perustaa ainakin kolme komiteaa ja tusina tutkintakomissioita sekä palkata leegio kuntouttajia ja ymmärtäjiä. Sillähän ei tietenkään puolueettomuuden kannalta ole mitään merkitystä, että näiden rastaiden ja kariukien koko ura rakentuu sen varaan, että Suomessa esiintyy äärettömän paljon rasismia. Siis heidän mielestään.

Saapa "toimittaja" vedettyä mukaan myös jupakat Teuvo Hakkaraisen ja Freddy Von Wonterghemin lausunnoista. Sen "toimittaja" tietenkin "unohtaa" mainita, että Freddy halusi vain kritisoida muslimien tapaa kohdella naisväestöä ja heidän olemattomia oikeuksiaan muslimaissa. Tällä tavalla saadaan yhdistettyä Perussuomalaiset taas rasismiin ja ehditään vähän mollata Timo Soiniakin. 

Taattua YLE:a. Ei kyllä yllätä, että kyseisen jutun "toimittaja" Mari Lukkari on valmistunut Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksesta. Kyllä on hienoa, että YLE siirtyy suoraan verovaroilla toimivaksi yhtiöksi. Pääsee sitten ihan kaikki maksamaan tästä puolueettomasta uutisoinnista.

8 kommenttia:

  1. Iltaa!

    "Rasismi" ja "rasisti" ovat samanlaisia hokema-leimakirveitä kuin Kekkosen aikana olivat termit "neuvostovastaisuus" ja "neuvostovastainen".
    Tähän liittyen laitan linkiksi Ykän blogissa kirjoittamani yhtäläisyysluettelon jossa vertaan YYA-ajan termejä nykyajan termeihin.

    Rautateistä ja junista muuten muistui pari juttua mieleen. Onko Vaunut.org tuttu sivusto?

    Isänäidinisä oli asemapäällikkö Kivennavalla ja Kajaanissa.

    Lapsuudenkotini oli lähellä Ämmänsaaren asemaa. Muistaakseni suurin osa sieltä lähtevästä tavarasta on puutavaraa joka viedään Veitsiluodon tehtaalle Kemiin.

    VastaaPoista
  2. Terve vieras. Aika osuvasti verrattu YYA-Suomea nykyiseen. Kuten aikaisemmin kirjoittelin kommunisteista, niin samoja naamoja siellä vielä pyörii kuin Kekkosen aikanakin ja varsinkin heidän opetuslapsiaan. Nykyään ei vain ole trendikästä olla kommunisti, joten he kutsuvat itseään Vihreiksi.

    Ei tuo Vaunut.org kyllä tuttu ole. Rajoittuu minun osalta tuo rautatieläiselämä ihan työntekoon. VR oli kyllä aikoinaan aivan älyttömän suuri laitos ja melkein jokaisen Suomalaisen suvusta taitaa löytyä ainakin yksi joka on joskus työskennellyt siellä. Saattaapa vain olla, että VR:kin lyödään lihoiksi, jotta valtio saa katettua maailmanparannuksen aiheuttamat kustannukset. Valitettavasti.

    VastaaPoista
  3. Valtionyhdiöiden yksityistäminen ja myynti oli 1990-luvulla laman jälkeen keino hankkia rahaa valtiolle. Yksityistämisen ongelma on että siitä saatava tulo on kertaluonteinen. Yksityistämisen voi tehdä vain kerran, ellei sitten osta yhtiötä takaisin. Lisäksi yksityistämisistä on poliitikkojen ja virkamiesten huonon liikemiesvaiston takia saatu pienemmät rahat kuin olisi voitu parhaimimllaan saada.

    Muutenkin olen skeptinen yksityistämisen suhteen. Ei sen pitäisi olla mikään itsetarkoitus. Valtionyhtiöt saa mielestäni olla olemassa kun niillä on usein tietty rooli. Jos jotain myydään, niin ensin pitää harkita perinpohjin ja tutkia kaikki vaihtoehdot ja jos se tehdään niin sitten siitä pitäisi saada kunnon rahat, mieluiten ylihintaa.

    Sen sijaan olen valmis poistamaan monopoleja ja lisäämään kilpailua. Nykyisin rautatieinfrastruktuurin omistus ja junaliikenteen harjoittaminen on erotettu toisistaan, mikä on hyvä koska nuo ovat kaksi eri asiaa. Tuolla tavalla pyritään välttämään eturisitiriidat. Valtion roolin tulisi olla se että se omistaa, valvoo ja ylläpitää ratoja sekä myöntää liikennöintilupia ja ratakapasiteettia. VR:llä ei ole nykyään monopolia rautateiden tavaraliikeneeseen. Näin ollen yksityinen saa harjoittaa tavaraliikennettä, mikäli turvallisuusmääräykset ovat kunnossa. Sallisin myös henkilöliikenteen harjoittamisen muillekin jos jokin firma on halukas liikennöimään tietyillä rataosuuksilla.

    Sähkömarkkinoissa ongelma on se että kantaverkkoyhtiö Fingridin omistavat tietyt sähköntuottajat, joten kilpailevan yhtiön tuottama sähkö ei pääse sitä kautta jakeluun. Tästä syystä Fingridin omistus pitäisi olla puolueettomalla taholla eli lähinnä valtiolla. Sähköntuotanto, jakelu ja vähittäismyynti pitäisi erottaa toisistaan ettei eturistiriitoja synny.

    Octaviuksen blogissa kirjoitin näin:
    "Omaisuuden myynti vaikeassa taloustilanteessa on äärimmäisen epätoivoinen tapa ylläpitää tulovirtaa. Lisäksi huonon taloustilanteen aikana ei todennäköisesti saa edes hyvää myyntihintaa kun markkinahinnat ovat laskussa. Mutta tuon lisäksi joku tunari voi myydä alihintaan eli alle markkinahintojen.
    Tuo on verrattavissa siihen että minä myisin toisen jalkani tai jonkin sisäelimeni saadakseni rahaa. Tuolla tavalla voi saada rahaa, hyvällä tuurilla paljonkin, mutta jos se on ainoa keino saada lisää rahaa, ja se on kertaluontoinen toimenpide, ja kun kerta olen menettänyt jotain itsestäni niin hyödyt jäävät lyhtytaikaisiksi."

    VastaaPoista
  4. VR:n monopoliasema henkilöliikenteessä jatkuu vielä toistaiseksi. Nykyinen hallitus päättää jatkuuko asia näin. Mielestäni tietyt hyödykkeet tulisi olla valtion omistuksessa. Hyvä esimerkki on mainitsemasi sähkö. Kun valtio avasi sähkömarkkinoille villinlännen meiningin, niin kävi kuten aina, sähkön hinta on moninkertaistunut. Vesi- ja jätehuolto pitäisi myös olla turvattu kaikille valtion toimesta.

    Mitä tulee taas VR:n rooliin, niin en pidä henkilöliikenteen avaamista kilpailulle hyvänä asiana. Varoittavia esimerkkejä löytyy läheltä. Esim. Ruotsin ja Englannin raideliikenne on paikkapaikoin kaaoksessa, johtuen juuri monista liikennöitsijöistä. Toimijoita kyllä varmasti löytyy Helsingin lähiliikenteeseen ja välille HKI-TPE ruuhka-aikana. Mutta jos VR:lle jätetään rooli vain hiljaisten syrjäseutujen ja myöhäisten vuorojen toimijana, niin joutuu valtio tukemaan tätä toimintaa huomattavasti vuosittain. Toisinsanoen ulkomaalaiset yhtiöt keräisi kermat päältä ja valtio joutuisi maksumieheksi. Myöskin asiakkaiden palvelu huonontuisi huomattavasti. Nykyään EU-asetusten mukaan henkilöliikenteessä ei enää tarvitse olla konduktööriä junissa. VR toimii tässä asiassa vielä toistaiseksi poikkeuksellisesti ja jokaisesta junasta löytyy kuljettajan lisäksi junaturvallisuuskoulutuksen omaava henkilö. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että tietyn yhtiön lippu kelpaa vain sen yhtiön junissa, joten jokaiseen junaan tarvitaan oma lippu, eikä myöhässä olevan junan matkustajia enää odoteta jne.

    Kaiken kaikkiaan olen varma, että Suomen valtio jäisi tässä asiassa tappiolle ja suurin kärsijä olisi asiakas, koska hinnat nousisivat ja palvelu kärsisi. Se mistä VR:n ongelmat viimevuosina ovat johtuneet, näkyy valtion budjeteista. Suomen rataverkko ja junankulunhallintajärjestelmät ovat kunnostamisen tarpeessa, mutta rahaa siihen ei löydy, vaikka luulisi juuri Vihreiden ajavan tätä asiaa. Toisaalta Vihreillä ja luonnonsuojelulla ei kyllä juuri ole tekemistä toisiensa kanssa.

    VastaaPoista
  5. Kilpailun pitäisi laskea hintoja, ei nostaa. Jossakin on mennyt pieleen ja pahasti. Sähkössä on riesana lisäksi päästökauppa ja energiaverot jotka keinotekoisesti lisäävät hintaa.

    Mitä sinä pitäisit valtiolla sähkön osalta, tuotannon, kantaverkon vai vähittäismyynin? Minä laittaisin kantaverkon valtiolle. Saa minun mielestä Fennovoima ja Teollisuuden voima tuottaa sähköä, vaikka ovatkin yksityisiä. Itse asiassa sähkön tarjonta pitäisi olla ympäri vuoden niin suurta että sitä riittää yli oman tarpeen, jolloin sitä voi myydä ulkomaillekin.

    Rautateillä tavaraliikenne voi olla helpompi sektori jossa voi sallia useamman toimijan. Se ei kosketa siviilihenkilöitä niin paljoa. Se minun ajatus lähti siitä että miten radoista saisi suuremman hyödyn. Tietenkin suuremman hyödyn saanti edellyttää rataverkon kunnossapitoa ja lastinkäsittelyjärjestelmien kehittämistä. Voisin sallia ulkomaankaupan tavaraliikenteessä sen ettei veturia ole pakko vaihtaa raja-asemalla. Tuo tarkoittaa lähinnä Venäjän ja Baltian liikennettä. Harmi kun kaikissa Euroopan maissa Irlannista Venäjälle ei ole samaa raideleveyttä, jolloin henkilö- ja tavaraliikenne sujuisi helpommin.

    Onko Englannissa ja Ruotsissa radanpito erotettu junaliikenteestä? Ja eikös nuo kaaokset olisi vältetty tarkalla kulunvalonnalla ja sillä että jakaa rataosuudet ja kellonajat niin että ne on sitten kaikkien tiedossa etuktäeen?

    Kritiikkini VR:n monopolia kohtaan perustuu sille että monopoliasema voi pahimmillaan mahdollistaa mielivaltaisen käytöksen. Itä-Suomen yöjunien lopetus lisäsi tuota. Tilalle ei tullut mitään TGV-suurnopeusjunia jolla pääsee 300 km/h. Tilalle tulleet päivävuorot ovat kömpelöitä kun niissä ei ehdi Helsinkiin siten että ehtisi johonkin kokoukseen tms. joka alkaisi aamulla klo 8 tai 9. Helsinkiin pitää mennä päiväjunalla ja jäädä sinne yöksi. Tai stten pitää lentää. Kajaanista pitää mennä ensin Ouluun, jos haluaa yöjunaan. Kajaanilainen voi tuskastua ja lentää joko Kajaanista tai mennä Ouluun ja lentää sieltä. Tosin itäsuomalaiset saavat myös itseäänkin syyttää jos menevät Helsinkiin autolla tai lentämällä.

    En sotkisi tähän vihreitä enkä luonnonsuojelijoita, en siedä kumpiakaan, ja noista puhuminen saa ihmisten mielet entistä kielteisemmiksi junia kohtaan.

    VastaaPoista
  6. Tarkoitin radanpidon erottamisella junaliikenteestä sitä radan omistaa ja ylläpitää eri taho kuin junayhtiö. Tällöin junayhtiö keskittyy vain junaliikenteen harjoittamiseen.

    Sinä tiedät varmaan paremmin mutta tietääkseni Suomessa taidettiin tehdä Pekka Vennamon aikana siten että Rautatiehallitus ja VR erotettiin toisistaan. Eli Rautatiehallitus otti ratojen omistajan ja ylläpitäjän roolin ja VR puhtaasti liikennöijän roolin.

    USA:ssa on rautateillä yksityisiä monopoleja, koska yksityinen omistaa rataosuuden ja omistaja on ainoa joka siinä harjoittaa liikennettä, eikä se yleensä päästä kilpailijaa radalleen. Oikeastaan tuo on aika outoa, koska maanteillä se tarkoittaisi sitä että rekkafirma omistaisi maantien eikä anna muiten ajaa sillä.

    Öh... karkaisi aiheesta joten väännetään vaihdetta niin palaan takaisin oikealle radalle...Toimittajan tehtävä PITÄISI olla puhdas tiedonvälitys, eikä yhteiskunnallinen vaikuttaminen eikä mielipidevaikuttaminen eikä oman agendan ajaminen, eikä varsinkaan propaganda.

    Kun jutun aihe oli 2-kanava niin siitä tuli mieleen että YLE:n voisi lakkauttaa tai yksityistää. Tai ehkä ei lakkauttaa mutta ainakin YLE:ä pitäisi karsia radikaalisti ja heivata vihervasemmistolaiset toimittajat pihalle. Jotta YLE olisi puolueeton, niin pitäisi olla uutisoinnin tasapuolisuutta ja neutraaliutta valvova valiokunta. Komiteassa pitäisi olla perussuomalaisia jäseniä, jotta komitea onnistuisi.

    Kumitonttu totesi että YLE saa olla olemassa mutta sen ei pitäisi olla kaikenkattava ja lisäksi sen painopistettä voitaisiin siirtää maakuntaradioille koska niillä on kuitenkin kriisitilanteissa merkitystä.

    VastaaPoista
  7. Olet oikeassa, että kilpailun pitäisi laskea hintoja ja parantaa tarjontaa. Valitettavasti tämä ei yleensä toteudu. Se, että Suomen raiteille tulisi henkilöliikenteessä lisää toimijoita johtaisi ongelmiin junien kulussa. Nykyään ei ole väliä, jos joku juna jää ongelmien takia myöhään, koska asiakas voi aina mennä toisella junalla. Jos toimijoita on useampia, niin asiakkaan lippu kelpaa vain sen yhtiön junassa. Lisäksi Suomessa on monia rataosuuksia, jotka joissa on vain yksi raide. Tällöin yhden junan ongelmat kasautuvat muillekin. Sitten oltaisiinkin jännässä tilanteessa, kun liikenohjaajat joutuisivat päättämään kuka saa mennä milloinkin. Toki unelmatilanteessa junat kulkevat aikataulujen mukaan ongelmitta, valitettavasti totuus on jotain muuta. Tulee ottaa myös huomioon, että VR on tuottanut viimevuosina voittoa 50-80 miljoonaa euroa. En tiedä meneekö tuo summa suoraan valtiolle, mutta jokatapauksessa VR tuottaa valtiolle vuosittain huomattavan summan rahaa.

    Kun sanoin, että perushyödykkeet eli vesi, sähkö, jätehuolto jne. pitää olla valtion hallinnassa, niin tarkoitin sitä, että valtiolla pitää olla hallinnassaan tarpeeksi näitä hyödykkeitä kaikille kansalaisille myös mahdollisen kriisin aikana. Junaliikenne kuuluu tältä osin myös siihen. Ei voi olla niin, että esim. liikekannallepano viivästyy sen takia, että valtiolla ei ole vetureita ja vaunuja.

    Sähköntuottamisesta olen samaa mieltä. Suomen pitää olla omavarainen sähkönosalta ja mielellään tuottaa sitä myös myyntiin. En ymmärrä miksi jotkut näkevät sähkönmyynnin jonain mörkönä. Olisihan parempi, että me voisimme myydä sähköä, kuin ostaa sitä Venäjältä.

    YLE pitäisi uudistaa täydellisesti. TV-lupamaksut poistaa ja lakkauttaa TV2 ja ennenkaikkea FST. Verovaroin rahoitettuna YLE:ssä voisi tosiaan toimia valvova elin, jossa kaikilla puolueilla olisi edustus ja oikeus puuttua epäkohtiin. Tätä tuskin kuitenkaan tapahtuu ennenkuin persujen kannatus on yli 50%. Eihän hallitsevat puolueet halua tuhota omaa propagandakoneistoaan.

    Tosiaan rataliikennekeskus vastaa junaratojen rakentamisesta ja ylläpidosta. VR kyllä tarjoaa palveluitaan rataliikennekeskukselle. Junaliikenteestä voisin keskustella paljonkin, mutta on parempi etten puutu työnantajani asioihin, vaikka kantani ovatkin omiani, eivätkä edusta yhtiötä. Nykyään voi työsuhde päättyä jo väärän puoluekannan takia, joten aina pitää olla varovainen.

    VastaaPoista
  8. Minun pähkäily lähti siitä että jos kerta maanteillä toimii useita linja-autoyhtiöitä ja lentokentillä ja lentoreiteillä useita lentoyhtiöitä niin miten junat sitten olisivat poikkeus rautateillä.

    Tietysti olisi ollut parasta alun alkaen rakentaa mahdollisimman suuri osa rataosuuksista kaksiraiteisiksi ja joiltakin kohdin kolmiraiteisiksi, sekä tehdä joitakin ohitusratoja tai väistöratoja. Virhe tehtiin menneisyydessä.

    En tarkoittanut sitä että valtiolla ei pitäisi olla mitään roolia junaliikenteessä. Saa valtiolla olla junaliikennettä harjoittava yhtiö, mutta sen ei tulisi olla ainoa jolle laki sallii luvan liikennöidä. Nyt on muillakin mahdollisuus hakea tavaraliikenteeseen lupaa.

    Ongelmien välttämiseksi pitää tietysti olla tarkat kriteerit, kuten turvallisuusmääräykset, joiden perusteella myönnettäisiin lupa junaliikenteen harjoittamiseen ja ratakapasiteetin käyttöön. Kulunvalvonnassa pitäisi ottaa käyttöön junien reaaliaikainen satelliittiseuranta, ellei sellaista jo ole.

    Linkkureissa menee niin että niillä Matkahuolto joka hoitaa lipunmyynnin ja aikataulut jota kaikki linja-autoyhtiöt käyttävät. Juniin sovellettuna tuo tarkoittaisi että heillä niillä olisi vastaavalainen yhteinen lipunmyynti-ja aikataulujärjstelmä. Asiakkaan maksaman lipun kelpoisuus toisen yhtiön junassa edellyttäisi sitä että toinen yhtiö laskuttaa toiselta yhtiöltä tuon hinnan.

    Teollisuuden raidekuljetuksiin oli ennen valittavissa vain VR kun laki ei sallinut muille toimintaa. Nyt on lainmukainen oikeus valita toinen jos on tarjolla. Tietysti olisi parasta että kilpailja olisi suomalainen. Pari firmaa taitaa olla olemassa, Kiuruvedellä ja Pieksämäellä.

    Ehkä pitäisi varoa juna-ja rautatiepuhelua täällä jos se on sinulle riski työsi vuoksi. Minun pohdintani rautateistä ja junista pohjaavat asiasta kiinnostuneen taviksen näkemyksiin.

    Yleensä TV1 on tehnyt paskempia ohjelmia kuin TV2. TV1 on Pasilassa ja TV2 Tohlopissa. Onko Pasilassa enemmän kommareita kuin Tohlopissa, vaikka Tampereella onkin kommareiden toimittajakoulu? Tai toimittajakoulun käyneet menevät Pasilaan, ja sinne tulee myös Helsingin yliopiston käyneet tiedostavat...Ehkä TV1:stä ja TV2:sta ei tarvi varsinaisesti lakkauttaa, vaan tutkia molemmat täikammalla ja arvoida mitkä virat, toimet ym. tehtävät voidaan säilyttää ja mitkä lopettaa.

    Tarkasti ottaen vesihuolto ja jätehuolto on kunnalle kuuluva asia. Sitten on noita kunnallisia sähkölaitoksia. Kotitalous voi valita mistä sähkön ostaa. Se ei siis ole valtio jolle maksan sähkölaskun ja vesilaskun.

    VastaaPoista